| |
Timo, Australia
Kesä-elokuu 2006
Nyt elokuun loppupäivinä tätä kirjoittaessani en halua jatkaa
jännittävää asunnonmetsästystarinaa vaan menen suoraan lopputulokseen.
Olemme muuttaneet alla olevan kartan vihreästä pisteestä sen punaiseen
pisteeseen. Linnuntietä mitaten matka näyttäisi olevan vain
kuusi-seitsemän kilometriä, autolla tai pyörällä ajaen yksitoista.
kaupungin keskusta on tuolla oikealla alhaalla. Siellä ovat meidän
molempien työpaikat. Alueet punaisen pisteen oikealla puolella ovat
alankoa, lähinnä sokeriruokopeltoja. Näin lähellä kaupunkia ei ole
laajoilla alueille asutusta siksi, että osa maista on meren pinnan
alapuolella ja osa taas sitten suojeltua sademetsäistä vuoristoa.
Suurin piirtein tuon punaisen ympyrän kautta menevän pystyviivan
vasemmalla puolella alkaa vuoristo, Tablelands-niminen ylänkö, joka
jatkuu kymmeniä kilometrejä, ellei pari sataakin sisämaahan. Tuo
keltainen piste, Kurandan vuoristokylä olisi minulla ollut se haaveiden
asuinpaikka. Siellä olisi vielä löytynyt isohkoja, vähintään puolen
hehtaarin kokoisia tontteja kohtuuhintaan. Ongelmaksi olisi kuitenkin
muodostonut sieltä kulkeminen: tie on suhteellisen kapea ja mutkainen
vuoristotie, jolla sattuu aika paljon onnettomuuksia.
Kompromissina työn haasteille jäimme siis kaupunkiin, ihan sen pohjoisreunalle, tai koilliskulmalle. Alueemme nimi on
Caravonica. Hyvin lähellä taloamme on pieni järvi, oikeastaan joen laajentuma nimeltään Lake Placid. Melkein
takapihaltamme alkaa kansallispuisto nimeltään Barron gorge. Se on vuoristoista sademetsää, komeimpana
elementtinä vuorilta alas laskeutuva Barron-joki syvine kanjoneineen.
Tässä kuvassa ollaan jätetty idyllinen pieni hippikylä, Machans Beach,
selän taakse ja ollaan menossa Kapteeni Cookin valtatien alitse kohti
tuota punaista pistettä. Oikeastaan se punainen piste jäisi vähän
etuvasemmalle. Suoraan edessä näkyykin vuorilla pylväitä. Ne ovat
kaapelirata eli "köysirata" Kurandaan. Köysirata on yksi alueen
turistipyydyksistä. Liki tunnin mittainen seikkailu kaapelivaunulla yli
vuorten ja sademetsien. Meiltä on noin kolme kilometriä vaunujen
lähtöpaikalle, Tjapukai-nimiseen alkuasukasmuseoon. Hieman lähemäpä
meitä ylhäällä vuoristossa kulkee rautatie Cairnsista Kurandaan. Sillä
ei ole varsinaista reittiliikennettä vaan sillä kulkee pelkästään
turistijuna aamulla Kurandaan ja iltapäivällä takaisin. Alunperin,
1800-luvun loppupuolella, rata on tietysti rakennettu muuta kuin
tursimia varten. Rataan kuuluu 15 käsin kaivettua tunnelia ja 37
siltaa. Rata kulkee parhaimmillaan yli 320 metrin korkeudussa. Se
taitaa olla juuri meidän kohdalla, sillä me tosiaankin saatamme kuulla
junan kulkevan taivaalla.
Kerrottakoon tästä kuvan tiestä. Se on pyörätie, oikeastaan pätkä
pyörätietä, joka alkaa yhtäkkiä keskellä tienpiennarta ja päättyy lähes
yhtäkkiä. Tuttavani kertoi, että se rakennettiin joskus 1980-luvulla
yliopisto-opiskelijoita varten. James Cook -yliopiston Cairnsin
sivupiste kun on tuosta kuvan paikasta kolmisen kilometriä oikealle.
Mainittakoon, että pyörätien oikealla puolella näkyvä mitta-asteikolla
varustettu pylväs on tulvia varten. Tuo ylhäällä sillalla menevä
valtatie on usein poikki sadekauden aikaan.
Pyörätie jäi sitten hunningolle muka käytön puutteen takia. Ihmettelen
vain, miten joku on kuvitellut sitä käytettävän kun sillä ei ole alkua
ja loppua. Täällä uuden asunnon lähettyvillä on muitakin paikkoja,
joissa kulkee puoliksi tai alkuunsa rakennettu kevyen liikenteen väylä,
joka on sitten jäänyt oman onnensa nojaan. Suomen kaupungeissa, minun
kohdallani Oulussa, Jyväskylässä ja Espoossa, ja Helsingissäkin, sai
tottua vähän liian hyvälle noiden keveyn liikenteen väylien suhteen.
Täällä niitä ei juurikaan ole, ja jos on, ei niitä käytetä tarpeeksi.
Haaveilen edelleenkin siitä, että joku rakentaisi loppuun meidän
asuinalueeltamme kohti keskustaa lähtevän reitin. Sielläkin on joskus
tehty pohjustustöitä ajamalla hiekkaa ja kiviä. Kesken on työ jäänyt
niin, ettei reittiä voi käyttää kuin osittain. Pyöräillessäni joskus
töihin aloitan ajamalla asuinalueemme halki vanhalle sillalle, jota
pitkin ylitän joen. Sitten käännyn joen suuntaisesti vasemmalle ja
seuraan pientä hiekkaista polkua valtatien ali. Sitten tulenkin
sokeriruokopeltojen laitaan, josta tässä kuva.
Talomme jää pari kilometriä etuoikealle, ja työpaikkani keskustassa
etuvasemmalle. Raiteet ovat sokeriuo'on kuljettamista varten.
Maanviljelijöillä on pieniä junia, joilla he ruokoa kuskaavat. Kuvaajan
selän takana on maatilan laitumet, joilla voi nähdä hevosia ja lehmiä.
Jostain täältä päin voin aamulenkin aikana, viiden-kuuden välillä
aamulla kuulla kukon laulavan. Periaatteessa kukon pito on kiellettyä
kaupungin alueella. Me emme kuitenkaan uskalla sellaista takapihalle
hankkia vaikka mieli tekisikin.
Työmatkasta suurin osa on rauhallista maalaismaisemaa tai
omakotialuetta. Vain pari viimeistä kilometriä on ruuhkaista
valtatietä. Työpaikkani sijaitsee kuvasta vasemmalle jäävässä
kaksikerroksisessa toimistotalossa. Nancyn työpaikka on parin
kilometrin päässä tästä tuolla etuoikealla. Siellä on myös kaupungin
keskusta.
Tässä kuvassa ollaan palaamassa vanhalta sillalta asuinalueellemme.
Joki jää puiden taakse vasemmalle. Uusi tie menee tuolla ylhäällä. Tämä
on vanha tie, jota käytetään kevyen liikenteen väylänä. Edessä ovat
Lake Placid, vuoret ja sademetsä. Talot ovat etuoikealla. Olimme
käyneet täällä päin ajelemassa noin vuotta aikaisemmin juuri
muutettuamme Cairnsiin. Tarkoitus oli ollut käydä Placid-järvessä
uimassa, mutta siitä ei tullut mitään, koska koirien vienti järven
rantaan oli kielletty. Siksi olimmekin uineet joessa vähän kauempana.
Nyt toukokuun viimeisinä päivinä 2006 olimme nähneet lehdessä ja
internetissä ilmoituksen täällä myytävästä asunnsta, joka jollain
tavalla tyydytti meitä. Ei se missään tapauksessa unelma ollut vaan
enemmänkin kompromissi. Ihan samalla tavalla kompromissi kuin koko
kaupungissa asuminen ainakin minulle.
Me siis tulimme uudestaan katsomaan taloa ja samalla koko aluetta.
Kävimme taas joessa uimassa. Tämä uimapaikka on noin kilometrin päässä
talosta kuten on se järvikin. Vesi on puhdasta ja viileää, se kun
laskeutuu alas vuorilta. Minä istuskelin pitkän aikaa vesiputouksen
alla ja annoin sen hieroa niskojani.
Samana sunnuntaina Nancyn vielä nukkuessa olin pyöräillyt tänne
yksikseni testailemaan pyöräilyreittejä. Näin ihmisten ulkoiluttavan
koiriaan tällä kentällä noin 500 metrin päässä talokandidaatistamme.
Kentällä on pari keinotekoista lampea, joiden rannoilla näkyi
pikkupoikia kalastamassa. Eihän tämä Machans beachin saarelle veroja
vedä eikä tästä pääse sademetsään tai pelloille kävelemään mutta ..
kompromissi jälleen, parempi kuin ihan suljettu lähiö kuitenkin. Sitä
paitsi jos aion pyöräillä täältä töihin, tuo 15 kilometrin matka kestää
tunnin verran, ei minulle jää aamulla niin paljoa aikaa lenkkeilyyn
koirien kanssa. Nämä alueet ovat tyydyttävät noin tunnin mittaisen
sauvakävelylenkin tekemiseen. Lammen ympäri kun kiemurtelee sopiva
polku. Sen voi tarvittaessa kiertää parikin kertaa. Sitten lenkkejä
tehdessäni huomasin, että parempi on lähteä jo puolen kierroksen
jälkeen joen rantaan. Siellä on koirille enemmän haisteltavaa ja jopa
jahdattavaa. Ainakin pieniä pussimäyriä kuuluu pusikoissa liikkuvan. Ne
ovat huomattavasti kengurua pienempiä, lähinnä kait rotan kokoisia,
mutta siitä huolimatta tömistävät varsin kuuluvasti takajaloillaan
paetessaan. Myöskin yölintuja on aika tavalla liikkeellä aamulenkkimme
aikaan neljän ja kuuden välillä. Luotan siihen, että koirat eivät tee
niillekään mitään kunhan vain jahtaavat.
Tuonne
vuorten sademetsäalueille, kansallispuistoon ei koiria saa viedä. Eikä
sinne kovin läheltä vie edes kulkuväyliä Barron-joen voimalaitokselle
kulkee tie. Olen siellä pari kertaa käynyt kävelemässä, mutta en pidä
sitä oikein turvallisena kulkea aamuhämärissä kapean tien laitaa.
Siellä kun kulkee jonkin verran autoja jopa siihen aikaan. Muutama on
myös pysähdyksissä: turistit yöpyvät niissä. Tuossa kuvassa yllä on
nykyinen kotikatumme Carramar crescent. Se on osa Caravonican lähiötä,
melkein Lake Placid-nimisen rajalla tosin. Kuten jo sanoin alue on
enemmänkin tavallinen lähiö verrattuna edelliseen asuinpaikkaamme.
Talot ovat uudempia, kalliimpia, pihat siistimpiä ja persoonattomampia.
Kulkiessa tapaa enemmän ihmisiä, jotka eivät tervehdi vastaantulijaa.
Tosin tutustumisretkien aikana myös törmättiin useisiin ystävällisiin
ihmisiin, jotka mielellään vastasivat kysymyksiimme. Vaikka jonkin
verran kyseltiin, vertailtiin ja otettiin selvää ennen muuttamista ja
ostotarjouksen tekemistä, toimimme kuitenkin ehkä vähän liian nopeasti
paineen alla. Oltiin niin pitkään odotettu omaan pääsemistä, ja hinnat
näyttivät koko ajan nousevan, että oli pakko valita kiireesti jotakin.
Ei nyt sentään mitä tahansa, mutta jotakin meille mieleistä, mutta
kuitenkin hieman entistä kauempana unelmasta.
Talo ei ole kadun päässä eikä tontti rajoitu metsään vaan kolmelta
puolelta naapuriin. Tontti on 800 neliömetrin rinnetontti. Talo on
vajaa 20 vuotta vanha peltikattoinen tiilitalo, siisti ja vastikään
maalattu sekä sisältä että ulkoa. Ei olla Australiassa asuttu koskaan
näin pienessä talossa. Kaikki huoneet ovat hyvin pieniä. Myöhemmin
hankalimmaksi osoittautui keittiön pienuus. Asialle on kuitenkin
päätetty tehdä jotain. Lisäksi tilojen pienuutta helpottaa se, että on
suojaisa ja katettu terassi. Sinne voi siirtää ainakin ruokailutilan ja
myös ison osan säilytystiloista.
Me siis kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran lauantaina, ja
sitten uudelleen sunnuntaina, jolloin teimmekin siitä heti
ostotarjouksen. Seurasimme lainanvälittäjän neuvoa ja teimme tarjouksen
ennen kuntokartoituksen tekemistä. Hänen mukaansa tarjouksen saattoi
aina peruttaa, jos kartoituksessa ilmenee jotakin. Nyt jälkeen päin
olemme oppineet, että asia ei ole näin, varsinkin kun hän perusteli
sitä niin, että jättämällä tarkastukset pankin maksettavaksi säästämme
rahaa. Kantapään kautta opimme sen, että kerran allekirjoitettu tarjous
on käytännössä sitova varsinkin jos käy niin kuin meille, että toisen
osapuolen asianajaja on taitava ja meidän pelkkä vätys. Tarkastuksissa
ilmeni, että täälläkin on termiittejä, tosin ei itse talossa vaan
puutarhassa liian lähellä taloa. Olisimme halunneet myyjän huolehtivan
asiasta sekä parista muusta pikkujutusta. Niin emme voineet tehdä,
koska asianajajamme ei sitä puolestamme tehnyt vaan töpeksi siinä
pahemman kerran. Hän oli jättänyt kirjeeni huomiotta ja viestinyt
vastapuolelle, että meillä ei ole mistään huomautettavaa. Se oli
tietysti lain vastaista, mutta meillä ei ollut intoa palkata toista
lakimiestä tappelemaan asiasta. Se prosessi olisi ketänyt vähintään
vuoden ja olisi saattanut päättyä miten tahansa. Kysymys kuitenkin oli
vain noin tuhannen euron toimenpiteistä eli kasvien ja puun juurten
poistamisesta talon seinustoilta sekä mahdollisesti seinänvierien
myrkytyksestä. Niinpä me annoimme olla ja toivoimme, että meitä ei
vedettäisi nenästä tämän enempää.
Siistihän talon oli sekä sisältä että ulkoa. Sen mukana tuli melkein
kaikki tarvittava irtaimisto kuten nämä tässä näkyvät. Vasemman kuvan
reunassa oleva lämminvesivaraaja tietysti kuului kiinteistöön.
Terassilla olevat pyykinpesukone ja kuivuri tulivat myös talon mukana.
Samoin kodinkoneita, huonekaluja. Akvaarion me sitten otimmekin
käyttöön. Ostimme siihen kaloja ja vesikasveja. Tuon sisisen seinän
takana on keittiö.
Keittiö on pieni ja epäkäytännöllinen. Remonttisuunnitelmiin kuuluvatkin uudet kaapit.
Ajattelimme myöskin laajentaa keittiötä. Kellon alle olemme
suunnitelleet kaappeja, samoin tuohon terassille vievän lasioven
edustalle seinän viereen. Ennen siinä oli ruokapöytä, mutta me emme
oikeastaan sellaista tarvitse. Me kun syömme yleensä ulkona tai
sohvalla istuen. Takaterasilla on iso pöytä tuoleineen ja
etuterassillakin pieni kahden istuttava pöytä.
Taloon kuului myös vanha peräkärry. Se oli niin ruosteessa, ettemme
viitsineet ottaa sitä käyttöön - etenkin kun autossamme ei ole
vetokoukkua. Minun villeissä haaveissani kärryn päälle olisi voinut
asentaa liikuteltavan saunan. Sen olisi sitten voinut kärrätä joen
rantaan ja ottaa löylyt ennen uimista. Minulla on suunnitelmia ja
ideoita enemmän kuin rahkeita niiden toteuttamiseen. Siksi peräkärry
mieluummin myytiin.
Tässä pieni etuterassi. Sillä juon yleensä aamukahvini katsellen
auringon nousua ja kuunnellen lintujen laulua. Nuo istutukset tuossa
ikkunan alla, jättimäinen viuhkapalmu mukaan lukien, olivat
poistettavien listalla. Talon lähellä kun ei saisi pitää mitään
termittejä houkuttelevaa. Niinpä nämä sitten elokuussa poistettiinkin.
Asiaa hoitamaan piti palkata puunkaatja sekä kannonpoistaja. Kallista
lystiä molemmat.
Etupihan ympärille haluamme aidan sekä tuohon ajotielle portin. Näin kissoillakin olisi vähän turvallisempaa.
Kesti jonkin aikaa saada makuuhuoneen ikkunaan kunnollinen
kissanluukku. Kaupoissa ei ollut tarjolla kuin muovisia, kovaläppäisiä
malleja. Sellaiseen oli Lolitha Woodstockissa asuessamme jumiuttanut
tassunsa, joten emme halunneetkaan sellaista. Halusimme mieluummin
pehmeäläppäisen ja metallisen luukun. Sellaisen löysin internetistä.
Siinä on irrotettava läppä. Hoksasin sitten kohta korvata läpän
hyttysverkkohapsuilla niin kuin meillä oli ollut entisissäkin,
omatekoisissa kissanluukuissa. Ratkaisu on varsin hyvä. Kitti-kissakin
viihtyy mainiosti pihalla nykyään. Lolitha sen sijaan ei enää asustele
naapurissa vaan viihtyy hyvin kotona.
Takapiha on hyvin aidattu. Lisäksi se on maisemoitu taloa korkeammalle.
Takanaapuri tosin on vieläkin korkeammalla, mutta välissämme on aita.
Aidan molemmin puolin on aika tiiheä palmukasvusto. Kookospalmuja on
viitisen kappaletta.
Tässä katolta otettu kuva takapihalle. Lintuhäkin kohdalla on
kasvustossa aukko. Siihen olen ajatellut istuttaa jotain isoja puita,
ehkä bambua.
Lintuhäkki toimii ankkojen kotina. Ne ajetaan sinne yöksi, sillä
seudulla liikkuu pyyttoneita. Päivisin ankat saavat kuljeskella melko
vapaasti pihalla. Aloitin elokuussa lammikon tekemisen niitä varten.
Koirat ovat aidattuna takapihalle - pois kissojen näkyvistä. Ainoastaan
Misu tulee vapaaehtoisesti viettämään aikaa niiden kanssa. Niiden
lempipaikka on varjoisalla terassilla. Bluey on viime aikoina kärsinyt
pahoista korvatulehduksista. Niitä on hoidettu aluksi antibiooteilla ja
lopulta siklosporiinilla. Syyksi on epäilty sekä atooppista ihottumaa
että pseudomonas-bakteeria.
Etupihaa makuuhuoneen ikkunan takana. Purkkeihin on istutettu
puutarhasta ylös kaivettuja kasveja. Naapuria vasten olisi tarkoitus
rakentaa kunnon aita. Aluksi naapuri jopa lupautui maksamaan siitä
puolet, niin kuin tapana yleensä on. Myöhemmin hän kuitenkin perui
puheensa. Olen kuitenkin jo oppinut sen, ettei täällä miehen sana paina
yhtään mitään.
Tämäkin palmurykelmä on jo mennyttä. Niitä oli aivan liikaa joka
paikassa. Mieluummin haluaisin hedelmäpuita kuin niitä, tai sitten
luonnonpuita. Palmuhan ei kuulu Australian alkuperäiseen luontoon.
Kuva edellisestä asunnostamme paria päivää ennen pois muuttoa.
Järjestimme pihakirppiksen, jossa myimme ylimääräiset tavart. Nythän me
olimme saaneet runsaasti irtaimistoa talon mukana, joten ylimääräistä
oli tullut paljon lisää.
|
|
|
|
|
