|
Singaporessa kaikki on näkyvää,
tai ainakin näyttää olevan. Lopullista käsitystäni
en halua muodostaa vielä, sillä olenhan maassa vasta
kahdeksatta kuukautta. Varoittavan tarinan mukaan kotonakaan ei
ole lupa liikkua alasti. Siitä on olemassa oikeuden päätös.
Useampi kuin kaksi ihmistä on varoittanut minuakin siitä, ettei
täällä saa liikkua alasti ei rannalla eikä kotona,
kuten länsimaisilla heidän käsityksensä mukaan on
tapana tehdä kotimaissaan. Tarinat voivat olla vain tarinoita,
mutta uollainen pelko ja huoli sopii tähän kulttuuriin hyvin.
Täällä talot ovat korkeita ja lähellä toisiaan
ja ikkunat niin suuria, että naapurin asuntoon on usein melkein esteetön
näköala. Tai sitten täällä ei välitetä
suojautua muilta ihmisiltä niin kuin Suomessa. Eihän täällä
kuitenkaan voi saavuttaa rauhaa ja yksinäisyyttä tai löytää
melutonta ympäristöä. Vilahdus ilkialastomasta naapurista
kesämökin laiturilla tai kuistilla on oleellinen osa suomalaista
järvimaisemaa., sen sijaan vilahdus naapurin ahterista tai rinnuksista
singaporelaisella HDB-asuinalueella (lähinnä valtion tai kaupungin
vuokrataloja vastaavia asuntoja) tai jopa condominum (vartioitu varakkaamman
väen ja korkeamman statuksen asuinalue) uima-altaalla taas on kauhistus
sekä muslimeille, kiinalaisille että kaikille muillle täkäläisille.
Vain hyvin harvat miehet kulkevat täällä ilman paitaa, shortseissa voi mennä sinforniakonserttiin tai temppeliin, muttei työpaikalle. Kaikki on täällä siistiä ja jotenkin hyvin pehmeästi säänneltyä. Isoveli ehkä valvoo, muttei näytä kasvojaan eikä korota ääntään ellei ole ihan pakko. Useat musliminaiset pukeutuvat huntuun, mutta eivät suinkaan kaikki täälläkään kuten eivät kaikki maailman musliminaiset ole hunnutettuja eivätkä kaikki maailman muslimimiehet ole militantteja Pyhän Sodan taistelijoita.. Näen usein metrossa valkoisiin huntuihin ja kaapuiihin pukeutuneita koulututtöjä,. Huntujen alla käy aivan samanlainen kuhina ja kikatus kuin kaikilla muillakin maailman koulutytöillä. Täällä kaapujen alta saattavat pilkottaa muotifarkut. Olen oppinut, että hunnutetun naisen kohtaamista ei tarvitse mitenkään arastella tai pelätä, vaan jos on kysyttävää tai asiaa hänen puoleensa voi kääntyä ja saada ystävällisen vastauksen. Alussa minua hieman pelotti mennä Islam-tietokoneliikkeeseen ostoksille. Ensimmäisen käyntini keskeytyikin siihen, että myyjä ilmoitti sulkevansa kaupan rukoushetken ajaksi. ja pyysi tulemaan vartin päästä uudelleen. Hän ei pyydellyt anteeksi vaan sulki putiikkinsa ja lähti käymään moskeijassa, joka sijaitsi saman ostoskeskuksen toisessa päässä. Sellaiseen kuitenkin tottui äkkiä. Toukokuussa Malesiassa käydessäni huomasin erään pienen kioskin pitäjän kääntäneen tietokoneensa ruudun asiakkaisiin päin ja näytönsäästäjän olevan aktvioituna. Näytönsäästäjän kuvassa oli parrakas arabi taustallaan korkeaa rakennusta päin syöksyvä lentokone. Ystäväni kertoi monien sikäläisten osoittavan avoimesti tukeaan Yhdysvaltojen vastaiselle terrorikampanjalle. Siitä huolimatta, että tiesin, asiaan törmääminen yllättäen keskellä arkea koskettaa ihan eri tavallla kuin netistä luetteu uutinen. |
||
Hindulainen temppeli
|
Eri uskontokuntien temppeleitä ja
kirkkorakennuksia on kaikkialla. Tällä saarella on pulaa maasta.
Runsaan 60 neliökilometrien alueella kuhisee päivittäin
kuusi-seitsemän helsingillistä tai 2/3 suomellinen väkeä.
Eri rotujen, kansallisuuksien ja uskontojen edustajia näkyy
katukuvassa jatkuvasti. Samoin asuinrakennusten ja kauppakeskusten lomaan
on sullottu eri uskontokuntien temppeleitä.. Kansallisuudet ja uskonnot
on aika helppo erottaa toisistaan pukeutumisen ja ulkonäön
perusteella, varsinkin pienen harjaantumisen jälkeen. Kiinalaisia
on täällä enemmistä, ja heidän kohdallaan uskonnon
ennustaminen vaatiikin jo vähän enemmän tietämystä
kulttuurista ja kielestä. Murteen, aseman, koulutuksen ja ammatin
perusteella saattaisi päätellä jotain myös kiinalaisen
uskonnosta. Olettaisin ensi kädeltä että kauppias on meluisa
taolainen, mutta lääkäri on todennäköisemmin pehmeämpi
ja filosofisempi buddhalainen.. Lähes lukutaidottomat murteita puhuvat
HDB-asuikkaat (vrt. kaupungin vuokratalot) ovat useimmiten taolaisia. Sen
huomaa uskonnollisten juhlien aikaan, jolloin proletaarisilla asuinalueilla
haisee uhrisavu, näkyy puna-kultaiaisa alttareita ja niillä appelsiineja
sekä muita hedelmiä. Kiinalainen taolaisuus näyttäytyy
pääasiassa rituaaleina. Taolaisuus vaikuttaa myös hyvin animistiselta,
ts. usko henkiin on keskeistä. Olen myös kuullut tarinoita kansan
riveistä nouseeista opettajista, jotka ovat alkaneet rinnastaa itseään
buddhaan ja keränneet ympräilleen opetuslapsia. Aivan kuten
lännessäkin myös täällä kuulee syytöksiä
siitä, että kulttien johtajat ja käyttävät enemmän
tai vähemmän opetuslapsiaan hyväkseen. |
||
Ole hyvä kisalle, sillä hän saattaa olla seuraavassa elämässään ihminen!Ole hyvä ihmiselle, sillä hän saattaa olla ollut edellisessä elämässään kissa tai viettää seuraavan elämänsä kissana.. |
Myös sen perusteella, miten henkilö suhtautuu kissoihin , vosin tehdä jotain päätelmiä. Muslimit eivät saa koskea koiraan eivätkä tietysti pidä niitä kotonaan. Siksi kissa on heille itsestäänselvä lemmikki. Kiinalaisten sanotaan olevan rahanahneita ja käytännöllisien hyödyn tavoittelijoita. Miksi he siis panostaisivat mitään kissoihin. Singaporelainen yhteiskunta klassisen julmaa kapitalismia ja ainakin länsimaisesta näkökulmasta aasialaista orjakulttuuria, jossa kuulaisella, hyödyllisellä ja tottelevaisella koiralla voisi ajatella olevan enemmän sijaa kuin kapinallisella, tottelemattomalla ja itsekkäällä kissalla. Luulinkin aluksi, ettei täällä ole kissoja lainkaan ja sellaisen hankkiminen olisi hyvin työlästä. En ollut kovin väärässä. Virallisesti täällä ei ole kissoja suurimmassa osassa asunnoista. Enemmistä täkäläisistä nimittäin asuu valtion rahoittamissa HDB-asunnoissa. Niissä kissan pitäminen on kiellettyä. Koira on sallittu, mutta eivät kaikki rodut. En ole kuullut kenenkään sanovat, että tämä pykälä olisi muslimeja syrjivä. Virallisesta kiellosta huolimatta HDB-alueiden pikku kaupoissa kissanruoka on hyvin esillä ja sitä on melko runsaasti. Puhe on noista kiinalaisista putiikeista, jotka tuntuvat olevan auki aina ja joissa suomalaisen lähikaupan kokoiseen tilaan on ahdettu lattiasta kattoon pienen tavaratalon tuotevalikoima niin, että käytävä hyllyn välissä on keskikokoiselle suomalaiselle liian kapea kulkea. Kissanruokaa on joka kaupassa ja monilla julkisilla paikoilla näkyy kulkukissoja ruokkivia ihmisiä tai heidän jättämiään ruokaannoksia, tuota kansainvälistä Whiskas- tai Friskies-kuivamuonaa. Kaupungilla näkyy kauppaliikkeitä, jotka myyvät buddhalaisia huonekaluja, alttareita ja buddhan patsaita. Itse asiassa monet noista liikkeistä ovat taolaisia. Ne myyvät myös leikkirahoja, pahvisia autoja ja muita luksusesineitä, joita omaiset polttavat lähettääkseen ne kolleille omaisilleen tai heidän hengilleen tuonpuoleiseen. Kiinalaisen Uuden vuoden tienoilla tapaa kaupungilla lujaa huristavia pick up-autoja, joiden lavoilla neonvärisiin asuihin pukeutuneet miehet rummuttavat äänekkäästi. |
||
Ainakin elokuussa tuntui kiinalaisalueilla jatkuva savun haju kun ihmiset polttavat paperirahoja uhrina hengille.
Ruokaa nälkäisille hengille! |
Vegetarianismi kuuluu ainakin buddhalaiseen
kulttuuriin. Melkein kaikilla täkäläisillä uskonnoilla
on omat ruokarajoitteensa: muslimit eivät syö sianlihaa ja ovat
hyvin tarkkoja siitä, miten heidän nauttimansa ruoka on valmistettu,
mitä rasvoja on käytetty. Hindut eivät syö naudanlihaa,
taolaiset eivät syö sikaa, nautaa eivätkä kalaa. He
eivät myöskään käytä maitotuotteita. Kana
lienee turvallisin ja ideologisesti neutraalein lihatuote täällä.
Siksi "Chicken rice", kana ja riisi, onkin hyvin yleinen ruoka täällä.
Osa buddhalaisista ja taolaisista on vegaaneja, ts. hei eivät
käytä lihaa-, kala-, muna- eivätkä maitotuotteita.
Kiinalainen vegetarismi vaikuttaa hieman hassunkuriselta. Siinä
käytetään paljon kuivatusta soijapavusta valmistettua keinolihaa,
josta valmistettuja ruokalajeja myydään lihan tai kalan nimiikkeillä.
Kiinalainen kasvisruoka on hyvin rasvaista ja suolaista. Vihreitä kasviksia
siinä ei paljoa ole. Jos on, ne todella uivat öljyssä. Terveellisestä
ruokavaliosta ei siis voi puhua. Kiinalainen vegetarismi ei myöskään
hyväksy sipulia ja valkosipualia, koska niissä on aggressiota
aiheuttavia aineita. Myöskään maitotuotteita ja munaa
ei hyväksytä. Ulkona syödessä saa olla hyvin tarkkana,
sillä ilman syvällisempää perehtymistä paikkakunnan
ruokakulttuureihin on hyvin vaikea tietää, sisältääkö
ruoka tai lisäkkeet (esim. chili) eläinkunnan tuotteita. Usein
myyjä ei sitä tiedä, ei ainakaan osaa kertoa sitä englanniksi.
Intialainen eli hindulainen vegetarismi sen sijaan käyttää maitotuotteita, sipulia ja valkosipulia. Öljyä on vähemmän, curria, chiliä, kuminaa ja muita intialaisia mausteita yleensä runsaasti. |
||
Heitä, munkki, huuli!
Ajahn Brahmavamson puheita on saatavilla myös internetistä
|
Minusta oli aluksi hyvin outoa, mutta
toisaalta hyvin lohdullista huomata, että tämän rahaan ja
yltiöpäisen orjuuttavaan työhön nojaavan saaren katukuvaan
voivat kuulua päänsä kaljuiksi ajaneet, keltaiseen tai punaiseen
pukeutuneet munkit. Kuvani munkista oli muista eristyksissä, luonnonrauhassa
ilman rahaa ja moderneja mukavuuksia elävä hiljainen pyhä
mies. Ensimmäinen lähempi kosketus näihin pyhiin miehiin
tapahtui Vesak Day -juhlan eli Sakiamuni-buddhan valaistumisjuhlan aikoihin
Aljunid-metroasemalla. Satuin samaan aikaan metroaseman vessaan korkea-arvoisen
tiibetiläisen laman kanssa. Suurin osa käymälässä
olijoista poistui pyhän miehen astuessa sinne, mutta muutamat, minä
heidän joukossaan, jäivät. Hyvä, munkeilla on siis
fyysiset tarpeensa aivan kuten lukion uskonnonopettajani korosti. Hän
aprikoi, että suurin osa uskontojen säännöistä on
tähdätty nimenomaan näiden tarpeiden kurissa pitämiseen
ja kanavoimiseen yhteisöä hyödyttävällä tavalla.
Hyvä, munkit siis käyttävät samaa fyysistä
ympäristöä ja elävät paljolti samoilla ehdoilla
kuin muutkin ihmiset. Tästä havainnostani huolimatta oli aika shokki
kun myöhemmin veirailin kahden tiibetiläismunkin asunnossaa:
upea condominium-asunto hyvin keskiluokkaisella alueella. Asunnossa oliivat
nahkasohva, tv ja tietokone. Jääkaapin päällä oli
kananmunia. Kuulin, etteivät tiibetiläismunkit ole kasvissyöjiä.
Kuulin myös tarinoita siitä, miten täkäläisissä
uskonnollisissa yhteisöissä on eripuraa, politikointia, väärinkäytöksiä,
rahanahneutta, petosta aivan samalla tavalla kuin lännessä tai
missä tahansa muualla. Ajahn Brahmavamso on ollut mielenkiintoisin munkkituttavuus toistaiseksi. Hän on tunnettu puhuja siksi, että on hyvä puhuja, mielenkiintoinen ja selkeä , puhuu hyvää ymmärrettävää brittienglantia , joka on peruna hänen brittiläisestä syntyperästään ja teoreettisen fysiikan opinnoista Gambridgen yliopistossa. 1970-luvun alussa. Kuten monet muutkin "suuret opettajat" hän viljelee runsaasti tarinoita ja vertauksia puheessaan. Itse asiassa parhaimmillaan hänen esityksensä on loistavaa brittikomiikkaa,, ironiaa ja mustaa huumoria, joka tarjoaa suuria älyllisiä haasteita. Hän vieraili Singaporessa elokuussa 2002 kohta sen jälkeen kun oli lopettanut puolen vuoden retriitin yksinäisyydessä. Totta kait hänen puheensa on myös buddhalaista liturgiaa, mistä osa jää minulle, siihen kulttuuriin kasvamattomalle, käsittämättömäksi, mutta suurin osa on tuttua yelistä pehmeää, hyvin suvaitsevaista elämänfilosofiaa, joka voisi tulla yhtä hyvin kristityn papin suusta, Buddhalainen kuitenkin uskoo jälleensyntymään eli siihen, että ei ainoastaan ruumis jatka olemistaan fkuoleman jälkeen, vaan myös tajunta selviää kuolemasta ja muuttaa sekin muotoaan. Tämä näyttää tuovan mukanaan jo aiemmin mainittua henkiuskoa, aaveita, kummituksia ja yliluonnollisia kokemuksia. |
||
|
Kaikkiin uskontoihin, kuten aasialaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan
yleensäkin liittyy voimakas perheen korostaminen. Tällä
saarella perhe on liki ainoa sosiaaliturvan muoto. Lapset ovat lain mukaan
velvollisia huolehtimaan ivanhemmistaan myös taloudellisesti. Verohelpotukisia
saa jos asuu lähetllä vanhempiaan, muutaman korttelin säteellä.
Vanhempien lisäksi perheeseen kuuluvat tiestyi sedät,
tädit, veljien ja sisarten lapset, isovanhemmat ... Enää
he eivät välttämättä asu saman katon alla, mutta
voimakas tunneside on edelleen olemassa., ja vaikkei huolenpito sukulaisista
olisikaan lain säätämää, se on hyvin syvälle
juuurtunut totuus ja tapa. |